tiistai 30. syyskuuta 2014

Uusinta kierros


Juuh! Harmitti niin tuo kilpailussa tehdyn kimpun epäonnistuminen, että tein siitä kotona sitten uusinta version, jäljelle jääneistä kukista. Kun tein tuota kimppua siellä kisoissa ekan kerran, ajattelin kukkien väri valintoja todella oudoiksi, ja mietein etten koskaan itse yhdistäisi sellaisia värejä (kukat oli siis jo valittu valmiiksi tähän työhön järjestäjien puolesta) mutta kun sain työn täällä kotona valmiiksi aloin etsiä sille sopivaa paikkaa ja huomasin, että eteisessä mun maalaamassa taulussa on ihan samat värit kuin kimpussa :) joten nepä sopii oikein hyvin yhteen.

Korjasin tähän kimppuun nyt niitä tuomarien mainitsemia virheitä.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Toinen kilpailupäivä


tässä tekijä vielä kaikkien töiden kanssa :)
Jipii! Pääsin eilen sittenkin jatkoon finaalikierrokselle! Näin kisojen jälkeen on kyllä todella helpottunut olo, kun voi taas palata tavalliseen arkeen. Mutta kyllä se kilpailu kannatti koki ja näki niin paljon kaikkia uusia tekniikoita, ratkaisuja, ideoita ja alan ihmisiä <3 ja tulihan sieltä se mitalikin :)

tässä valmistuu kimppu
Eilisessä finaalissa sidottiin kaksi yllätystyötä, joista toinen oli kimppu annettuun astiaan aiheena liike. Pisteitä sain tästä työstä 170 (max 300).

morsiuskimppu
Toinen yllätystyö oli morsiuskimppu tai morsiammen koriste, jonka aihe oli ilo. Pisteitä sain tästä työstä 199 (max 300) ja se olikin kaikista morsiuskimpuista kolmanneksi paras :) Meinasin kyllä siinä vaiheessa hyppiä riemusta kun huomasin materiaali-listalla styrox-palon! sillä siittä jo heti tiesin millaisen kimpun aijon toteuttaa.

Pisteet:

Esivalmisteltava työ: 205
Asetelmallinen työ ojennettava työ kilpailujohtajalle: 163
Kimppu annettuun astiaan aiheena liike: 170
Morsiuskimppu/morsiamen koriste aiheena ilo: 199

(Maksimi pisteet 300 per työ)

Kokonaispisteet:

737 pistettä 

(maksimi pisteet 1200)

Sijoitukset:

6. sija kokonaiskilpailussa
toinen sija juniori-sarjassa

lauantai 27. syyskuuta 2014

Ensimmäinen kilpailupäivä

esivalmisteltava työ valmiina
Huh huh! Eka kilpailupäivä takana. Päivän aikana tuli sidottua esivalmisteltava työ ja yksi yllätystyö. Ennalta valmisteltava työ onnistui todella hyvin ja olen siitä erittäin ylpeä! Pikku vikojahan siitäkin löytyy, mutta silti olen tyytyväinen lopputulokseen. Pisteitä työstä sain 205 kun maksimi oli 300, ja sijoitus tällä hetkellä neljäs.

Myös muilla kilpailijoilla oli ihan mielettömiä töitä, ja hauskaa oli taas katsella miten erilaisia ideoita on syntynyt samasta aiheesta. Kyllä nämä kilpailut vaan antaa niin paljon, vaikka ne onkin aina tosi uuvuttavia rupeamia. Ja en voi vieläkään uskoa, että ihan oikeesti sain kaikki pavut ketjutettua! Kun jossain vaiheessa se tuntui ihan mahdottomalta urakalta.

tässä pari kuvaa siitä kun työ valmistuu
Loppujen lopuksihan kaikkien niiden hankaluuksien jäjlkeen jojita vielä perjantai iltana ja työn pystytys vaiheessa oli niin, muuten tuli tosi onnistunut suoritus :)

tässä valmistuu eka yllätystyö
Tänään sidottiin ennalta valmisteltavan työn lisäksi myös yksi yllätys työ, joiden yhteen lasketut piste määrät määrittelee sen kuka pääsee jatkoon huomisen finali kierroiksele. Johtuen kuitenkin suljetusta tuomaroinnista me saadaaan tietää finalistit vasta huomen aamuna, joten tää tarkottaa sitä, että jännitys tiivistyy. Toivotaan että pääsee finaali kierrokselle, koska sitten jos ei pääse niin tuntuis kyllä vähän siltä, että jäis jostain paitsi. Ja nyt kun on saanut niin hyvän vauhdin päälle niin ei sitä viitsis ihan heti lopettaa :D

tässä vielä nopeasti napattu kuva valmiista työstä
Toivottavasti saadaan nää työt vielä takaisin, tai jojhonkin esille, että pääsis kuvaamaan niitä vielä paremmin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kimppu harjoitusta

ensimmäinen kimppu

Tänään tuli koulussa harjoiteltua ihan tavalisia kimpppuja kilpailua varten. Tehtävänä oli sitoa syksyinen iso kimppu. Ekassa kimpussa käytin pohjana niintä ja palan kupariverkkoa, johon sitten tuli kiinni palat kanukkaa kimppupohjan jaloiksi. Materiaaleiksi tuli valittua erilaisia oranssin ja punaisen sävyisiä syksyn teemaan sopivia kukkia.

ilmavampi kimppu
Toisesta kimpusta tulikin sitten ilmavampi yksilö. Vaihdoin kimpun pohjan niinestä, tammenoksiin, jotka kiinnitin toisiinsa väreihin sopivilla nippusiteillä. Tän kimpun värimaailmaksi tuli oranssin ja punaisen sijaan tumma viininpunainen, oranssi sekä keltainen. Tää kimppu onnistui kyllä oikein hyvin omasta mielestä ja varsinkin värit on mun mieleen.

Kun olin saanut kimput valmiiksi aloin keräämään ja tarkistamaan työkalupakin sisältöä, se onkin meilkein valmis homma, töistä pitää hakea pari juttua vielä niin sekin asia alkaa olemaan aikalailla valmiina.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Papuketjutukset


Aikataulu pettää ja pahasti. Saa nähdä saanko kaiken tarpeellisen tehtyä ennen perjantain lähtöä, yritys on ainakin kova. Nää papuketjutukset on osoittautunut kyllä himskatin hitaiksi tehdä, lisäksi laskin vielä väärin ja luulin niiden laskujen mukaan olevani vielä suht hyvin aikataulussa. Mutta minkäs teet. Voi olla että täytyy jättää pari riviä tekemättä ja peittää reiät vaan helmillä, jos alkaa näyttää siltä ettei saa ajoissa valmista.


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Valtikkamorsiuskimppu & sidontatöiden pakkaus

valtikka kimppu virkatulla pohjalla ja nukkapähkämö pallolla
Tänään tuli koulussa taas harjoiteltua morsiuskimppuja. Tein valtikkamallisen kimpun pohjan kutomalla jo viime vuoden puolella ja se on odottanut käyttöä laatikossa tosi kauan. Käytin tässäkin kimpussa organtzaa, joka sopi kylä tosi hyvin yhteen ruusun terälehtien kanssa. Nukkapähkämöllä päällystetty oasis-pallo on kyllä hurjan söpö tossa keskellä! :3 Oon tosi tyytyväinen tähän työhön ja se onkin ehkä mun suosikki vaikka tyylillisesti tää on ihan liian prinsessamainen mun makuun.

valtikkakimppu pakattuna
Harjoittelin muiden kanssa tänään myös sidontatöiden pakkausta. Pakkasin kolme morsiuskimppua eri tavalla. Olisin halunnut käyttää enemmän aikaa pakkaukseen, mutta koska koulupäivä oli päättymässä, jouduin vaan huitaisemaan paketit kasaan.

matala ja pyöreä Phalaenopsis morsiuskimppu

Tää ylimmäinen pakkaus yritys meni kyllä ihan päin prinkkalaa, just sen takia ettei aikaa ollut tarpeeksi ja laatikko oli liian lyhyt. Mutta ensi kerralla sitten ehkä onnistuu paremmin.


p.s. vein kaikki morsiuskimppuni töihin, ja työkamut olivat oikein innostuneita. Laitoimme kaikki yhdessä tuumin morsiuskimput esille näyteikkunaan, ja siitä tuli oikein kivan näköinen! Toivottavasti asiakkaatkin innostuvat kimpuista!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Morsiuskimppu harjoituksia

morsiuskimppu ketjutus tekniikalla
Tänään koulussa tuli harjoiteltua edelleen morsiuskimppuja, koska tuntuu siltä, että niitä on tullut tehtyä vähiten. Sain valmiiksi eilen aloittamani kimpun. Siitä tuli kyllä tosi kiva, värililjan terälehdet antaa sille tosi nopeasti ja helposti massaa, joka on tärkeää tälläsessä kimpussa. Tässä kimpussa oli ajatuksena, että sitä kannetaan keskeltä kahvaa ja kukat roikkuvat käden molemmin puolin. Kahvaan pohjana käytin edellisen työn organtza kankaasta yli jäänyttä pahvirullaa, jonka päällystin oranssilla huopakankaalla, jotta sitä olisi mukava kantaa.

Aloitin tosiaan tekemään ketjutuksia tähän työhön jo eilen ja niitä tänään kinnittäessäni huomasinkin, että osa oli päässyt löystymään ja kukkia tipahteli pois ja kaikki sidokset ei ollut niin siistejä kuin halusin, mutta sitä osaa tekniikasta voi sitten harjoitella lisää. 

Jotenkin vähän harmittaa ettei kamera pystynyt kääntämään värejä oikealla tavalla kuvassa, koska luonnossa kimppu on paljon kirkkaamman oranssi, kun taas kuva näyttää jotenkin oudon vihertävältä. Koulussa oleva puuttellinen valaistuskin saattaa olla osasyyllinen, siihen ettei kaikki värit välity kuvaan parhaalla mahdollisella tavalla. Pitäisikin muistaa kysyä opettajalta saisiko kuvausloossiin lisättyä ylimääräisiä spotteja tuomaan kaivattua lisävaloa.

Opettaja puhui myös siitä miten tuomarit arvioivat töitä. Tuomarointi tulisi oleman kokonan objektiivista, eli siis tuomarit eivät seuraatyöskentelyä, vaan arvioivat nimettömästi vain itse kilpailu työt. Todennäköistä olisi myös se, että tuomarit ovat jakaneet tietyt tehtävät toisilleen esim. yksi tuomari arvioi vain tekniikkaa. Puhuimme myös siitä, että hyvä tuomari näkee arvioitavassa työssä kaiken tarpeellisen muutaman sekunnin vilkaisulla. Tuomarit pisteyttävät työn eri osa-alueet; väri ja muoto, idea, tekniikka, tarkoituksen mukaisuus /tehtävän annon mukainen). 

Tietysti kaikki kategoriat sisältävät vielä lisää arvioitavia asioita kuten väri hallitsevuus, värin lämpötila, tekniikan johdon mukaisuus (onko oikea tekniikka oikealle kukalle, onko tekniikasta johtuvia vaurioita, mekaanisia tai polttojälkiä, pettääkö tekniikka jne.), idean innovatiivisuus (onko liikaa ideoita samassa työssä, vai onko menty liian perus linjoilla), onko tehtävänanto luettu huolella ja työ on siinä esitettyjen reunaehtojen puitteissa.

morsiuskimppu meritähdillä
Ehdin tehdä tänään toisenkin morsisukimpun. Uusio käytin jo aikaisemmin tehdyssä tilatyössä käyttämiäni alumiini, meritähti, simpukka tikkuja. Tilatyön voi katsoa tästä. Halusin kimppuun merellistä tunnelmaa, joten päätin tehdä kimpusta 'meduusan' mallisen, ja halusin myös kokeilla tehdä kimppua, joka roikkuu erillisestä kanto 'pallosta' tai tässä tapauksessa käytin isoa simpukkaa siihen tarkoitukseen. Opettajan palautteena oli se, että liljanterälehti ketjutuksia voisi vielä lisätä kimpun keskiosaan kehikon sisälle, jotta kimpusta saisi runsaamman näköisen ja väri hallitsevuutta voimistettua. Tässä kimpussa ainakin ketjutukset onnistui paremmin ja tuli siistimpiä kuin edellisessä, joten ne ainakin oli parantunut.

Opettaja otti puheeksi myös kimppujen mukavuuden niitä kannettaessa, ja esim. yllä olevassa työssä käänsi simpukan asentoa suoran ylöspäin olevasta vakatasoon, jolloin kimppua oli paljon helpompi kantaa ja se lepäsi kämmenellä miellyttävästi. Tuon oranssin kimpun kohdalla puhuttiin kimpun pituudesta, ja siitä ettei se saa roikkua maassa sitä kannettaessa johon vaikuttaa kantajan pituuden ja kenkien korkeuden lisäksi, myös paljon se miten päin kimppua kannetaan. Kannetaanko sitä niin kuin salkkua käsi suorana kyljen vieressä, vai kämmenen päällä niin että sormet ovat kohtisuoraan ylöspäin ja kyynerpää 90° asteen kulmassa. 

p.s. kiitokset 'the kädelle' eli assari Piritalle :)



maanantai 15. syyskuuta 2014

Morsiuskimppu harjoituksia

morsiuskimppu liimaustekniikalla
 Tänään aloin koulussa harjoitella morsiuskimppujen tekoa kilpailua varten. Sain tämän yhden valmiiksi, mutta toista joudun vielä jatkamaan huomenna. Pohjana käytin pahvia, johon kiinnitin rautalangasta tehdyn käden sijan. Käden sijan viimeistelin hopeanauhalla jaj kädensijan pään koristelin helmellä. Nidoin nitojalla pahvipohjaan kiinni organtzaa, johon liimasin kuumaliimalla erikokoisia ja värisiä helmiä. Liimasin kukat kiinni kylmäliimalla ja viimeistelin työn finishing sprayllä. Opettaja ehdotti, että seurataan työn kestävyyttä, että onko se finishing spray yhtä hyvä, tähän käyttö tarkoitukseen kuin clear life.

tekniikka kuvia

Papuja & sekunttikello

papujaa
 Eilen tuli taas jatkettua papu ketjutuksia. Hitastihan se valmistuu, mutta toivottavasti ajoissa.

sekunttikello
Halusin mitata kuinka paljon aika multa kuluu yhden papuketjun tekemiseen, jojten latasin kännykkään sekunti kellon. Se oli kylä hyvä keino, koska ihan huomaamatta tuli kiirehdittyä, kun sekuntikellossa numerot vilisi vinhaa vauhtia eteenpäin. Yhden kierroksen eli ketjutuksen keskiajaksi tuli noin 13 minuuttia. Joten siitä pystyy vähän arvioimaan kuinka monta täytyy tehdä per päivä, että tulee ajoissa valmista. Ja saa myös vähän seurattua sitä kehitystä, että nopeutuuko se mitä enemmän tekee.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Papuja


Tänään tuli tehtyä noita papu ketjutuksia. Kädet ja sormet on kyllä ihan muusina, kun nuo pavut olikin yllättävän vaikeita pujottaa neulalla siimaan, tarvi oikeen pihtejä ja käsivarressa olevaa papua, että sai ne pujotetuksi, mutta huomenna toivottavasti pääsee taas eteenpäin. Laskeskelin tuossa, että 10 siimaa täytyy tehdä joka päivä, että saa ajoissa valmista ennen kisoja, mutta alkuperäinen aikataulu petti kyllä pahan kerran, koska tän pitäis ola valmis huomenna, mutta onneksi varasin ylimääräistä harjoittelu aikaa josta voi hiukan nipistä'ä, ja koulussakin aletaan ensi viikolla harjoitteleman kunnolla, joten eiköhän nää tästä hoidu.



Siinä vaiheessa kun oon saanu kaikki ketjutukset valmiiksi, niin tohon sohvaan on varmaan pinttynyt pysyvästi mun ääriviivat :D tai siltä se ainakin tuntuu, kun kestää niin kauan ennen kun on valmista.

perjantai 12. syyskuuta 2014

siima & helmet


tässä kuvassa noi siimat näyttää ihan jonkun hiuksilta :D
Tänään tuli tehtyä siimalankoja valmiiksi, eli leikkasin ne oikeaan mittaan ja kiinnitin toiseen päähän helmen. Lakeskelin, että valmiina on 74 siimaa ja 130 tarvittaisiin.


Ja ojasta allikkoon mentiin näiden ketjutusten suhteen, Ylhäälä kuva miltä ne näytti vielä eilen ja alhaalla kuva miltä ne näytti tänään, eli ei auttanut se vaikka valkkasin isompia yksittäisiä kukkia. Noi vihreemmät kukat oli pysyny parempina, et ne oli kuivinu suoraan, mutta nää vaaleanväriset on kyllä ihan rusinoitunu. Joten huomisen tehtävä olisi keksiä ASAP jokin uusi materiaali, luulen että perehdyn uudestaan noihin palkokasveihin. English breakfast saa siis uuden mahdollisuuden, ja tällä kertaa menen vähän isompaan markettiin, etsimään niitä herneitä ja papuja.

voi ruttu maaria!!


torstai 11. syyskuuta 2014

Ketjutuksia & materiaalilistaa

ekat siimat paikallaan
Tänään sain lähetettyä materialilistan lepolaan. Tilasin Agapanthusta, Amaranthusta, Gloriosaa, Pssiflooraa ja kaikkea muutakin kivaa. Oli vähän hankalaa tossa alussa päästä vauhtiin, mutta kyllä se siitä helpotti. Se johtui ehkä siitä, että painiskelin kahden eri väri vaihto ehdon kanssa, mutta nyt se on päätetty joten näillä sitten mennään. Mietin tosiaa kauan keltaisen ja pinkin välillä, mutta päätyin lopulta keltaiseen, koska Gloriosaa saa keltaisena ja se istui suunnitelmaan paremmin.

Materiaalilista kokonaisuudessan:

10 kpl, Amaranthus caudatus 'Cycloop', vihreä
20 kpl, Astilbe japonica 'Whasington', valkoinen
20 kpl, Agapanthus africanus, valkoinen
20 kpl, Crocosmia 'George Davison', keltainen
10kpl, Dendrobium pompadom, valkoinen
10 kpl, Gloriosa Lutea, kokonaan keltainen, pitkä varsi
2 kpl, Passiflora caurulea, ruukussa
20 kpl, Sandersonia aurantiaca, keltainen

Toivottavasti Lepola saa Hollannista kaiken mintä mä toivoin, joten fingers crossed!


Aloitin tänään myös ketjutusten ja siimojen kiinnityksen, mutta jotenkin nyt tulee kyseenalaistettua se päätös siitä syyshortensiasta, sillä sen kiinnittämiseen menee iäisyys! Ja en tosiaan tiiä miten paljon sitä menee ja riittääkö se mitä mulla on.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Teline valmistuu!

Siinä se nyt seisoo :)
 Hihii! Saatiin tänään pystyyn tolppa pystyyn. Ihanaa kun se onjo niin selkeästi tulossa valmiiksi :) Ei kuitenkaan saatu ohuempaa levyä vielä paikalleen, koska isä unohti taas rasiaporanterän töihin! Mutta toivottavasti huomenna saadaan sekin levy killumaan paikoilleen, jotta päästään ketjutusten kimppuun. Nyt toi teline näyttää ihan sellaselta jättikokoselta suihkusuuttimelta :D kun siinä ei vielä ole niitä siimoja.

'leijumis efekti'
Vaneripohjaa pitää vielä maalata hieman kun se on ottanut jostakin suojapaperista itseensä tahroja, mutta se on ihan pieni korjaus.

Tänään oltiin myös Tomas De Bruynen havainto esityksessä Tampereella, josta saikin ihan kivasti lisä ideoita, ainakin materiaali valintojen suhteen. Materiaali lista tuleekin palauttaa tällä viikolla Lepolaan, että ne ehtii varmistaa kaiken saatavuuden Hollannista. Jatkoin eilen illalla materiaalilistan tekoa ja nyt se on suurin piirtein koossa.

Ketjutukset aiheuttavat kuitenkin taas pään vaivaa, sillä kaikki syyshortensiat on jo alkanut punertua pinkeiksi. Ja se pinkki väri ei taas sovi yhteen mun muiden materiaalien värien kanssa. Nyt pelottaa ettei niitä oikean värisiä valkoisia tai vihertäviä löydykään tarpeeksi... Sain kuitenkin yhden idean Tomasin havarista. Yhdessä havarin morsiuskimpussa oli ketjutettuna höyheniä ja kukkia, ja siitä sain idean, että mikä muu voisi kuvastaa keveyttä paremmin kuin höyhen? Ja lisäksi se pysyy muuttumattomana työn esillä olo ajan. Mutta oli tässä sekin ongelma ettei höyhen ole kasvimateriaali. Joten tämä vaatii vielä hieman ajatustyötä.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Päivitetty versio harjoittelu suunnitelmasta

Harjoittelu suunnitelma kolme viikkoa kisoihin
Opettaja soitti tänään mulle kun olin tunnilla ja pyysi tekemään harjoitussuunnitelman, pienemmällä aikavälillä. Lisäsin nyt harjoittelua muihinkin kilpailutöihin liittyen. Lisäsin myös aikatauluun yksityiskohtaisemmin valmisteluita liittyen kilpailun muihinkin alueisiin.

Tavoitteet sm-kilpailuun & muuta pohdintaa

Hhhmmm... Tavoitteet sm- kilpailuun, no voitto kotiin tietty!! No ei nyt sentään, en viitsi itselleni ihan niin epärealistisia tavoitteita laatia.

Jos nyt lähdetään ihan perus tavoitteista niin haluaisin ainakin oppia paljon uutta, niin itsestäni kuin muiltakin kilpailijoilta ja heidän töistään. Tavoitteena on myös kehittyä kilpailijana ja sitojana eteenpäin. Yksi sellainen ihan realistinen tavoite olisi olla kolmen (viiden parhaankin olis hyvä) parhaan joukossa yhden kilpailu työn pisteiden osalta, se olis jo musta hyvä saavutus, jos nyt mietitään näitä sijoitus tavoitteita.

Tietysti olisi tosi hienoa päästä karsinta kierrokselta jatkoon seuraavalle kilpailu päivälle, mutta tossa kun katselin noita muita kilpailijoita (jotka oli esiteltynä viimeksi ilmestyneessä p&k floristi lehdessä) niin kyllä ne omat mahdollisuudet päästä jatkokierrokselle oli vähän niin ja näin (eli siis aika pienet) Kaiken lisäksi vielä tämän vuoden sm-kisoista valitaan edustaja 2016 vuoden em-kisoihin Genovaan Italiaan, joten tässä kisassa on ne kaikki kilpailijat, jotka tähtää sinne. Joten mä sitten päätin osallistua kaikkein vaikeimpana vuonna great! Mutta toisaalta opiskelut on siinä vaiheessa, että ei tän tutkinnon osan suorittaminen olis välttämättä ollu mahdollista minään muuna vuonna, koska en ainakaan yhden kisan joka olis ehkä vähän helpompi

Kaikki muut kilpailijat olivat floristeja ja kaksi kilpailijaa jopa floristimestareita. Floristi-opiskelijoita oli mun lisäksi yksi toinen kilpailija. Juniori-sarjassa oli viisi kilpailijaa ja seniori-sarjassa kahdeksan. Joten jos tästä nyt vedetään johto päätöksiä, että kovempi tasoisella kilpailu menestyksellä ja koulutuksella menisi jatkoon niin ei taida yhtään juniori tasoista kilpailijaa siellä näkyä. Toisaalta kilpailuihin liittyy aina yllättäviä tilanteita ja mustia hevosia. Koska kaikki muut kilpailutyöt on yllätys töitä, se saattaa tasata vaakakuppeja, koska kaikilla on samat olosuhteet.

Tuomareista vielä sen verran että on hienoa saada palautetta niinkin arvostetuilta alan ammattilaisilta kuin Jouni Seppänen ja Hanne Heikkilä sekä norjalainen Linda Johnsen, Shishi- yrityksen perustaja ja johtaja.

Sellainen hauska juttu vielä Jouni Seppäsestä, Lueskelin tuossa tuomarien pientä esittelyä ja huomasin, että Seppänen oli voittanut mun syntymä vuoden (1994) suomen mestaruus kisoissa! Aika huisia, että joku sellanen joka on ollu jo huippu sitoja mun syntyessä tulee tuomaroimaan ja arvostelemaan mun töitä. Voi sanoa että vetää nöyräksi ja haluaa ehdottomasti tehdä hyvän ensivaikutelman ja parhaansa töidenkin osalta.

Olen myös viime päivien aikana miettynyt mitä töitä mahdolliset yllätystyöt voisivat olla. Yksi oikeastaan täysin varma työ on sidottu kimppu, se on kukkakauppojen perustyö ja kaikkein myydyin työ ja se erottelee kyllä aika hyvin jyvät akanoista, eli ammattilaiset harrastelijoista. Joten kimppu ainakin 99.5% prosentin varmuudella on yksi yllätystöistä.

Toinen oikeastaan yhtä varma työ on morsiuskimppu tai morsiammen koriste tai joku muu piiperrys/tarkkuutta vaativa työ (kukkakoru, hattu, mekko jne.). Tälläsessäkin työssä katsotaan varmaan sitä viimeistely taitoa, tekniikan hallintaa (liimaustekniikka, katkaistuinvarsin tekniikka, ketjutustekniikka/korutekniikka)

Kolmas työ voisi olla joku mikä on tällä hetkellä in, tai sesonkiin eli syksyyn liittyvä. Tää kolmastyö on oikeestaan sellanen villi kortti, että jos sen onnistuu arvaamaan niin on kyllä sitten aikamoinen meedio! Nimittäin kaikissa kilpailuissa on yksi sellanen työ, jota kukaan ei olis voinu arvata.

Tässä pohdinnassa tulee myös ottaa huomioon, mitä materiaaleja/ välineitä kilpailujen järjestäjät on pyytänyt kilpailijoita tuomaan mukanaan kilpailuun. Muistaakseni siellä oli erilaisia rautalankoja, metallilankoja (niitä kiiltäviä kuparin, kullan ja hopean värisiä) paperinaurua, jossa on metallilanka sisällä ja yksi virkkuukoukku. Tää virkkuukoukku on varsinkin aiheuttanut mulle päänvaivaa. Siinä ei nimittäin ollut mainittu virkkuukoukun kokoa. Jos tarkotuksena olis virkata jotain esim tohon 'korumaiseen morsiuskimmpu' työhön niin siihen tarvitaan pienivirkkuukoukku, ei kuitenkaan liian pieni tai virkkaamisessa menee iäisyys. (Nyt muistinkin, että pitäis harjoitella sitä virkkausta, saa nähdä löytyykö jostain sellainen väli, että ehtisi) Tai sitten on sellainenkin mahdollisuus, että virkataan kimppu pohjaa ja siihen vaaditaankin oikein iso virkkuukoukku. Tokihan sillä virkkuukoukulla voi tehdä muutakin, sillä voi pujottaa narua ahtaan reiän läpi ja jotain muuta sen tapasta. Mietin myös sellaista vaihtoehtoa, että jos ostaisi jostakin sellaisen virkkuukoukun, joka on kaksipäinen, eli toisessa päässä on isompi ja toisessa päässä pienempi koukku, kai niitä sellasiakin koukkuja jossain myydään.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

pleksilevyjen reiät

pleksilevy reiät
Tänään päästiin jännimpään työ vaiheeseen eli reikien poraamiseen! Ja tietysti kun siirryimme tekemään reikiä paksumpaan levyyn niin terä katkesi! Ja tietysti se oli ainoa! Vähänkö taas otti päähän ja koska tänään on sunnuntai niin kauppaankaan ei päässyt hakemaan uutta. No ajattelin sitten, että voihan ne isommat reiät porata sillä välin. No eipä löytynyt sopivan kokoista poranterää eikä rasiaporaa, joten sekin asia lykkäntyi maanantaihin. 

Mutta onneksi ensi viikolla on luvassa jotain kivaakin, sillä tiistaina lähdetään työkamun kanssa Tampereelle Tomas De Bruynen havainnointiesitykseen! Kivaa! :)

Maalausta & hiontaa

ekaksi hiottiin sitten maalattiin
Eilen hioin ja maalasin vaneripohjaa, sen lisäksi sain kaava-arkin valmiiksi ja jäljensin sillä reikien kohdat. Nyt alkaa jo olla aika paljon kaikkea konkreettista kasassa, mutta ei mitään vielä koottuna :(

Ensi viikoksi olisi tarkoitus saada äkkiä teline kootuksi, jotta siimoja saa alkaa kiinnittää ja hortensian kukkia liimata kiinni. Ensi viikoksi pitäisi myös saada valmiiksi materiaalilista mieluiten alku viikoksi, jotta tukku saa varmistettua kaiken saatavuuden holannista ajoissa.




torstai 4. syyskuuta 2014

Vaneripohjan kittaus

kaava-arkki valmistuu
 Tänään tuli jatkettua kaava-arkin tekoa. Pian saa alka poraamaan reikiä, se onkin sitten se kaikkeista vaikein ja tarkkuutta vaativin vaihe.

kittausta
Kittailin myös tänään vaneripohjaa. Huomenna olisi tarkoitus hioa ja maalata se. Tietysti maalaus riippuu siitä miten kittaus on onnistunut vai joutuuko laittamaan vielä uuden kerroksen

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Telineen pohjatyöt

vaneripohja
Leikattiin isän kanssa tänään vaneri pohja oikeisiin mittoihin ja laitettiin jalat puuliimalla liimautumaan levyyn. Sinne se nyt jäi varaston lattialle odottamaan liiman kuivumista. Huomenna olisi tarkoitus hakea maalarinteippiä ja hiomapaperia, että saa kitata ja hio pohjalevyn ennen maalaamista.

Mä myös jatkoin mun kaava-arkin tekoa, Pohdiskelin tässä joku päivä, että miten ne reiän paikat saisi merkattua helposti pleksi levyihin, ettei tarvitsisi jokaista reikää erikseen mitata ja vastaus oli kaava-arkki!

Ja jos käyttää sama kaava-arkkia ala- ja ylälevyyn niin reiät tulee varmasti oikeisiin kohtiin. Kun aloin piirtää tota kaava-arkkia ajattelin eka mitata kaikki reiän paikat erikseen tai siis rivi kerrallaan. Mutta sitten tajusin, että jos piirtää tollasen ristikon ja joka kohtaan jossa viivat kohtaa tulee reikä, niin johan helpottuu reikien kohdistaminen!

Sain tädiltäni myös lainaksi tollasta kätevää kangasmittaa, joka on just sopivasti 50 cm pitkä! Mittailu helpottui heti kun mitta yltää levyjen päästä päähän.

Ketjutus päätöksiä

papu ketjutus
Juu eilen tuli kokeiltua erilaisia ketjutus mahdollisuuksia, ja niin kuin ylhäätä näkyy toi papu ketjutus ei oikeen toimi niin kun olin jo aikasemmin ajatelut, joten sen voikin sitten unohtaa. Olin vähän aikaa paniikissa, koska en heti keksinyt uutta ratkaisua, se mun heinä homma kaan ei oikein onnistunut sillä tavalla kun olin ajatellut.

Meidän porukoiden pihassa on iso syyshortensia ja katselin sitä eilen ja sillon se välähti täydellinen kuiva materiaali ketjutuksiin, jota kyllä riittää tarpeeksi. Teinkin eilen kaksi koe ketjutusta ja tänään ne näytti ihan hyviltä vielä, ei olu kuivunu ruskeaksi, mutta pitää tarkkailla vielä pari päivää toimiiko mun idea.

syyshortensia ketjutus